Taisto Loimi

Olen toiminut käytännöllisti koko elämäni puualalla, ammattikoulun jälkeen, ensin Jyväskylässä Schaumannin huonekalupuolella

Alvar Aallon suunnittelemia huonekaluja valmistamassa.Sen jälkeen tein Jussilassa puuleikkikaluja siellä toimin puutyökoneiden asettajana.

Muuttomme ruotsiin tapahtui 1964. Täällä tein töitä, ensin snickarina ja sitten työnjohtotehtävissä. Aloitin oman puusepänyrityksen 1972.

Siinä hommassa menikin yli 30 vuotta. Teimme tilaustöitä kaikenlaisille tilaajille

olihan maamme kuningaskin heidän joukossaan.

Mutta se siitä, nyt sitten siihen mitä tuli koettua19.2 2002.

Aloitimme työt normaaliin aikaan kl7.00, ja 7.30 koin ensimmäisen oireen

joka oli niinkuin pieniä muurahaisia olisi kävellyt ihoni alla ja niitä oli aivan

joka paikassa, pysäytin työskentelyn,ja kuuntelin oliko mahdollisia muita

oireita, kun ei ollut niin jatkoin töitä.Noin 15minuutin jälkeen tulikin vakavampi oire,kylmähiki, tämän oireen tiesin, koulutukseni perusteella

kuuluvan vaarallisiin oireisiin. Päätin heti, nyt työt seis ja ottamaan selvää

mistä nyt on kysymys.Aikomukseni oli mennä Tullingen terveyskeskukseen,

kävelin yhdessä työssä olevien poikien kanssa, toiseen kerrokseen vaihtamaan pois työvaatteet.Sinne mennessämme, rapussa kuulin äänen,

joka sanoi , "Et mene tullingen terveyskeskukseen mutta menet

HUDDINGEN sairaalaan". Käännyin ympäri, ja kysyin pojilta, mistä te sen

tiedätte, että minun täytyy sinne mennä. Pojat kiistivät minun kysymykseni täysin, eivät olleet puhuneet mitään. Kuitenkin päätin

mielessäni, menen tullingeen kuitenkin, kun eivät tunnusta sanomisiaan.

Näissä ajatuksissa jatkoin rapussa, mutta uudelleen kuulin äänen, joka

nyt käytti käskymuotoa "Sinä menet HUDDINGEN sairaalaan" piste ja

loppu. Päästyämme toiseen kerrokseen, soitin vaimolleni, että en ole

verstaalla vähään aikaan kun menen käymään Hudd sairaalssa.Ohjeeksi

sain, että siellä on aina paljon kansaa vastaanotolla, että siellä menee

paljon aikaa. Vaimo lupasi tulla perästä päin seurakseni. Vein pojat kotiinsa

ja jatkoin sairaalaan. Parkeeraus- kävely akuuttiin ja akuutti olikin aivan

tyhjä.En ollut varma oliko tullut oikeaan paikkaan kun täällä piti olla niin

paljon porukkaa. Minun epävarmuuteni, huomasi myös rouva vastaanottaja, kysymällä mitä sinä etsit, vastasin akuutivastanottoa.

Tule vaan tänne,ja kijoitetaan sinut sisään. Niin teimme ja ohjeekseni

sain, käy istumaan siihen tuoliriville, noin 3 metrin päässä vastaanottoluukusta. Niinpä läksin tuoleja kohden, kaksi askelta muistan.

Nyt vaihtuikin maisemat, en ollutkaan enää Huddingen sairaalassa.

Ihmetykseni oli suuri,kun huomasin istuvani jumbojetissä lenokentällä

mukana oli vaimoni Sirkka ja opaspariskunta Leif jaMaarit. Siinä ihmettelin

miten olin tullut koneeseen. Tiesin kyllä tulleeni huddingen sairaalaan, mutta miksi olin koneessa.Minulla ei ollut tietoa,

miten ylipäätään olin koneeseen tullut, ei junalla ei linjaautolla eikä millään muullakaan kulkuvälineellä, mutta tässä sitä

pohditaan, sanoinkin vaimolle, menen ottamaan selvää, noilta kolmelta vaaleapukuiselta mieheltä, mistä tässä

on kysymys. Koputin yhtä heistä olkapäälle, koska he seisoivat selkä asiakkaisiin päin. Kysyin voisiko hän vastata

minun kysymyksiini, hän lupautui. Minä en ollenkaan tiedä, miten olen tullut koneeseenne, eikä minulla ole matkalippua,

enkä tiedä minne tässä ollaan menossa. kysymykseeni vastattiinkin kysymyksellä. USKOTKO SINÄ JUMALAN ARMOON,

 yllätyin tästä, sanoinkin hänelle , et vastannut kysymykseeni.

Kysyinkin jatkoksi, mikä se Jumalan armo on. Tähän tuli selvyys pian,

se on Hänen POIKANSA JEESUS KRISTUS ja USKOTKO SINÄ HÄNEEN, tässä

selvisi sekin asia. Vastasin tähän, kyllä, olen avannut sydämmeni hänelle ja

ottanut Hänet vastaan jo 13 vuotiaana, Hän on minun ja minä olen Hänen

Nyt alkoi tulla tietoa tekemiini kysymyksiin, me lähdemme välittömästi etelä

meren saarelle, matka kestää 14 päivää, ja sinä lahdet mukaan. Mene

vaan paikallesi niin lähdemme. Siitten vaan menoksi, ja kohta olimme

perillä. Olikin ihana paikka, koneemme oli laskeutunut hiekkarannalle. Meitä

kehoittettin siirtymään ulos, nyt selvisi koko ihanuus, virta oli aivan tyyni

ja erittäin kirkasvetinen, näkyi selvästi hyvin syvälle. Siitä saisimme nauttia

Hienoja hedelmäpuita kasvoi rannikon läheisyydessä niistä saimme syödä

niin paljon kuin halusi. En ole koskaan syönyt niin ihania hedelmiä kuin ne

siellä. Ei löydy oikeita sanoja kuvaamaan hedelmien makua, mutta niiden

maku on aivan erikoisen hieno.Tässä nyt ihmettelin tätä kaikkea, sitten

alkoi uusi ihmettelyn alue, miten jumbojetti voi laskeutua hiekkarannalle,

mahdottomuus se on, mutta siinä se kuitenkin oli. ei mahtunut minun järkeen. Kohta havaitsin jälleen uuden

poikeavuuden, ei ollut varjoja,ei ympärilläni eikä muuallakaan, kuitenkin oli kuin keskipäivä. Missä minä olen,

en ymmärrä,ja kaikki on erittäin TODELLISTA. Jälleen uusi havainto, missä

mahtoi aurinko olla, en nähnyt sitä missään, mutta kirkasta säätä riitti.

Aikaa kului,ei iltaa,ei yötä, ei aamua, en voi olla minulle ilmoitetulla etelä

meren saarella tuumiskelin, mutta missä sitten .Kaikesta huolimatta, minä

pidin kovasti, tästä "saaresta", ihana paikka, ja miten todellista kaikki on.

Ehdin jo ajatella,että minulle on valehdeltu "etelämeren saaresta", oli

miten oli ,tämä saari on vielä parempi ja ihanampi kuin se luvattu saari.

Kävellessäni rantaa, ajattelin käydä katsomassa mitä hedelmäpuiden

takana on, ja olihan sillä, suuri ja kaunis, vähän kumpuileva alue, ja mikä

ihana väriloisto. Kaiken kukkuraksi suuri ja mahtava " kuorolava", täynnä

erilaisista ihmisistä koostuva "kuoro". Kaikki kuorolaiset olivat hyvin ilosia

ja laulut kertoivat suuresta armahtajasta, joka oli valmistanut heille tämän

iki-ihanan paikan. Kaikesta tästä mitä näin ja kuulin olin aivan ymmällä.

Alueen suurutta katsellessa, mieleeni nousi kysymyksiä, miten täällä kuljetaan,kun matkat on noin suuret.

Samassa oli vieressäni henkilö, joka

kysyi minun tuumailua,teitten ja kulkuvälineiden puuttumisesta. Hänen

neuvonsa mukaan täällä ei tarvita tie systeemiä, täällä sinä pääset sinne

mihin ajttelet meneväsi, mutta toimiiko se sitten, oli minun rektioni.

Kokeilin, ja toimihan systeemi. Samassa ajattelin käydä myös Lannevedellä

mummolassa,keskisuomessa. Heti olikin siirtynyt mummolaan, näin heidät

aamupalaa nauttimassa, hihkaisin oven luota , että tulin teitä katsomaan

ja tervehtimään. He Eino ja Tuovi, kääntyivät katsomaan minua oven luona, sannoivat etteivät nähneet minua.

 Kehoitin muutamaan kertaan

heitä katsomaan uudestaan, mutta kaikki tämä tuloksetta. Päätinkin

jättää heidät jatkamaan aamupalaansa.

Halusin lähteä takaisin sinne mistä olin lähtenytkin, ja niin seisoskelin jälleen "rannalla".

Täällä tuntui kaikki asiat todenteolla todelisilta. Minulla,

vaaimoni Sirkan, Leifin ja Maaritin kanssa , aika kului nopeasti kaikessa

toininnassa. Matka aikani alkoi loppua, kuulimmekin ilmoituksen, että tunnin

kuluttua lähdemme takaisin skandinaviaan. Minulla oli kyllä toisenlaiset

ajatukset takaisin lähdöstä. Menin välittömästi, niiden 3 vaaleapukuisen

herran luokse,sanoin etten minä lähde täältä minnekkään. Skandinavian tiedän ja mitä se on,

mutta tämä on se paikka, missä haluan olla. Sinä et voi jäädä

tänne ja mehän lupasimme sinulle 14 vrk:n matkan ja se on nyt loppu.

SINUN täytyy lähteä lähteä takaisin skandinaviaan, mene vaan koneeseen

ja me kohta lähdemme. Tieto takaisin lähdöstä ei tuntunut hyvältä, menin koneeseen ja

odottelin vaimoni tuloa. Hänen viipyessä, olkoi ulkoa

kuulua orkesterin soittamaa musiikkia, menin uteliasuudesta oviaukkoon

katsomaan, minkälainen porukka soittaa näin hienosti. En koskaan ennen

ollut kuullut niin erinomaista musiikkia. Jopas olikin ihmeinen näky, suuri

orkesteri soitti,kukitetun vaunun edessä

(kuin lännen vankkuri) oli vaunun malli. Koko komeus liikkui ilman minkään

laista vetopeliä, Vekotin vaikutti olevan vaan pelkkää kukkaloistoa.Kun

tämä joukko ja vaunu tuli lähelle, huomasin vaimoni olevan sillä kukkameren keskellä

ja oppaamme vaunun takana, he hymyilivät kuin

Naantalin aurinko. Oppaamme Maarit ja Leif, sanoivat meille, että he

jäävät vielä viikoksi sinne, viekää vain hyviä terveisiä sjandinaviaan.

Ennen lähtöämme, sanoinkin Sirkalle, että olipa hieno "lähtöjuhla", mutta

kyllä minä mieluummin olisin tänne jäänyt, ja nyt sitten suunta kohti

skadinaviaa.

Kone lähti kuin lähtikin hiekkarannalta, jota minä ehdin kovasti epäilemään.

Niin sitten olmmekin jo pilvien yläpuolella, ajattelin vähän

nukahtaa ja rupesin kääntämään selkänojaa loivemmaksi.Siinä samassa

hetkessä, näin kun lentoemäntä, lähestyi nopein askelin meitä kohti,

pysähtyi kohdallemme, katsoi suoraan silmiini ja sanoi, että sinun sydän

on pysähtynyt. Mitenkä niin, kuulin sanasi, miten se olisi mahdollista.

Hän ei jäänyt keskustelemaan sen enempää, vaan otti hartioista otteen

ja nosti minut suorilla käsillä paikaltani laittaen lattialle selälleen. Katselin

tätä hänen touhuilua alta päin, kun hän paineli rintakehääni. Siinä sitä sitten

oltiin toisen henkilön käsittelyssä, mietinkin kuka hän mahtoi olla

kun nosti minut kuin höyhenen. Oma painoni on 80 kg ja tämä pieni hoikka

lentoemäntä, käsittelee minua, kuin en painaisi mitään.

Hänen siinä painellessa rintaani, tuli paikalle myös koneen kapteeni, nyt

L-emäntä nousi ja ilmoitti ,että tällä henkilöllä on sydän pysähtynyt ja

hänet täytyy viedä sairaalaan. Filippiniini on lähinnä viedään hänet sinne

Tämä puhe ei tuntunut olevan L-emännän mieleen, hän hyppäsi tasa-

jalkaa kapteenin edessä, ja sanoi, että ei näitä asioita hoideta missään

puskasairaalassa, sinä lennät pariisiin. Kapteeni lähti, ja minä jäin "hoita-

jani" kanssa , sanoinkin hänelle seuraavaksi, jos ja kun sydämmeni on

pysähtynyt, täältä on vähintään 12 tunnin matka pariisiin, mitä siellä

voidaan tehdä asian hyväksi. Olen varmasti pariisissa kuin kuollut kivi.

Tähän tuli uusi ohje: MINÄ OLEN sinun kanssasi niin niin, mutta??

Kysyin häneltä , kuka hän on , kun kapteenikin totteli kiltisti hänen oh-

leitaan, jälleen tuo sama MINÄ OLEN sinun kanssasi. No hyvä näin.

Tässä vaihessa hän lopetti rintapainelut ja otti vasemman kämmenen

käsiinsä. Jatkoimme juttelemista, nyt havaitsin uuden seikan, miten ih-

meessä ymmärrän häntä, vaikka en osaa sitä kieltä mitä hän puhuu.

Kysäsin hänen meilipidetään, vastaus oli tuttu ja sama, minä olen sinun

kanssasi, en vieläkään tajunnut, kuka hän on.

Tulimme pariisiin, ja minut haettiin koneesta paareilla, eikä viety sairaalaan

,vaan odottavaan SAS:n koneeseen. Yksin keskelle konetta,nyt ei ollut

ketään toisia mukana. Kohta tuli samainen L-emäntä, otti tutun otteen

vasemmesta kädestäni. ja sitten menoksi kohti Tukholmaa. Tässä ihmettelin

hänen toimenpiteitään, miksi hän seuraa minua noin tarkasti ja

huolenpito on huippu luokkaa. Kysyinkin , eikö sinulla ole työsi siinä

aikaisemmassa koneessa, vai onko teillä näin hieno tapa hoitaa sairastu-

neet, tähän tuli vastaus, minä olen kanssasi aivan perille saakka.

Tämä tieto tuntui tosi hyvältä. Tultuamme Arlandaan, neljä miestä haki

minut ja veivät helikopteriin, L-emäntä mukana , sama ote kädestä.

Saavuimme Huddingen sairaalaan, näin koko alueen ylhäältä päin, tun-

sin alueen heti. Laskeutumisen jälkeen, minut asetetiin rulla sänkyyn, ja

sitten käytäviä pitkin kohti leikkausalia, L-emännän seuratessa ja pitäessä

kädestäni kiinni. Tulimme leikkaussaliin, nosto pöydälle. L-emäntä , sanoi

minulle, olet oikeassa paikassa tänne minä voin jättää sinut, sinun ei tar-

vitse pelätä eikä olla toivoton. sitten hän kääntyi lääkäritiimin puoleen ja

antoi ohjeen, pojat nyt alatte töihin ja heti.Seusaavaksi hän kääntyi

minuun päin, ja otti hartioden ympäri halausotteen, nykäsi lähemmäksi,ja

kuiskasi korvaan, muista että sinun ei tarvitse pelätä eikä olla toivoton.

Hänen lähtiessään,lähtöä koristi kaunis vilkutus, nyt hän oli poissa.

Tästä alkoi uusi luku sairaalassa, tilanne jatkui sydämen ohitus leikkauksella, jonka suoritti

Dan Lindblom tiiminsä kanssa. (hän kuuluu ruotsin parhaisiin sydänkirurgeihin).

Kesti 2viikkoa ennenkuin seuraavan kerran avasin silmäni. Eli 14 vrk:n aika, joka ilmoitettiin

koneessa, piti paikkansa. Herättyäni totesin asioita jotka yllättivät minut täysin.

Tässä ne sitten tulevat: ensiksi, kädet ja jalat eivät toimineet,toiseksi,en pystynyt

puhumaan, miksi minun piti tulla tänne skadinaviaan, tälläinen romu. Purnasinkin Jumalalle,

minkä ihmeen takia halusit minut tänne, onhan SINULLA terveenpiäkin, minähän olisin ollut mielelläni,Siellä

"etelämeren saarella". En omasta mielestäni halunnut lähteä takaisin pohjolaan.

Nyt kuitenkin olin "jälleen," sairaalaan teho-

osastolla, ja tällaisessa kunnossa. MIKSI pyöri ajatukseni??

Yskitti ja muutenkin oloni tuntui mahdottomalta,Kaikki voimat kadoksissa.

Limaa limaa ja sitä lajia riitti,vaikka kuinka paljon, viikko toisensa jälkeen,

oli raskasta hengittää. Kaiken lisäksi kova kuume vaivasi ja veti

ne vähäisetkin voimavarat. Otan erään illan ja yön ,josta seuraavaavaksi.

Vaimoni Sirkka oli kysynyt, jos haluaisin seurakunnan pastorin tapaamista.

Totta kai halusin. Niin Tmo Hakkarainen, tuli Sirkan kanssa, hän luki Herran

sanaa, rukoili puolestani, tuskin tiesi, oliko saanut mitään kontaktia minuun sinä iltana.

Omassa olemuksessa oli voimat niin vähissä, että kävi

suuresta työstä , yrittää aukaista silmiä, tuskin ne aukesivatkaan.

Timo ja Sirkka lähtivät,minä jäin odottammaan "kotikutsua".

Olin aivan varma, että tämä on viimeinen yöni täällä pohjolassa. Aamulla

olen todennäköisesti jo "kotona" taivaan kodissa. Mutta ,minulla oli eräs

asia, johon halusin saada selvityksen. Miksi suojelusenkeli toit viestin

leikkaussaliin, sinun ei tarvitse pelätä, eikä olla toivoton, olitko tosissasi,

vai onko tämä vain minusta itsestäni, nyt sinulla alkaa olla kiire, mikäli

viestisi on oikea ja tarkoitat sitä mitä sanoit. Nämä mietteet mielessä,

nukahdin ja nukuin oikein hyvin. Nukuin niin syvää unta etten kuullut

minkäänlaisia ääniä teho-osastolla, Teholla kyllä yleensä kuuluu, kaiken-

laisia piippauksia,toisten potilaiden huutoja, kirouksia ,kuolinkampailun

metelöintiä.Viettämäni, "viimeinen yöni" olikin erittäin hiljainen, kun heräsin,

en uskonut olevani enää sairaalan hoivissa, kello oli 4:10 kun heräsin, hyvin nukutun yön jälkeen.

Tunsin huomattavasti paremmaksi oloni, kehossani oli tapahtunut jotakin yön aikana.

Jaksoin hyvin avata silmäni ja pitää niitä auki, ilman ponnistelua.En tosiaan ymmärtänyt,

 tämän tapaista tapahtumaa. Miten tämä oli mahdollista, olinhan edellisenä iltana

jo varautunut siihen, että enää ei herätä näissä maisemissa.

Kello kuitenkin kertoi totuuden, että tässä sitä ollaan, Skandinaviassa.

Ihmettelin, ihmettelin kuinka tämä on mahdollista. En kuitenkaan ollut

varma, olenko sittenkään sairaalassa, katselin kelloa siirtyykö viisarit, ja

kallo kävi,siis sairaalan sängyssä ollaan. Nyt havaitsin, oloni kosteaksi,

olinko repinyt letkut irti, kun kaikki oli mahdottoman m ä r k ä ä,miksi näin

Letkut olivatkin paikallaan, olinko pissinyt sänkyyni, en sitäkään, en saanut asiaa selville.

Tätä mietiessäni, näin yö hoitajan kulkevan potilaiden parissa. Vinkkasin hänelle,

hän näki toimenpiteeni mutta ei reakoinut siihen, meni vaan pois.

Minulle oli sanottu,jos sinä haluat jotakin, niin vinkkaa, tulemme heti luoksesi. Kohta hän tuli uudestaan ja

vinkkasin taas, mutta ilman tulosta. Aika meni ja päivähoitajat aloittivat

työnsä. Kello 6:30 päivähoitaja tuli käytävää, vinkkasin jälleen ja hän tulikin luoseni,

kysyi mitä asia koskee, enhän pystynyt puhumaan, mietin

miten voin ilmaista, että olen märkä.Otin hoitajan käden ja vein sen peitteen

 alle reiteni päälle. Heti hän ymmärsi mistä oli kysymys, lähti hake-

maan lisävoimia, sitten vaihdettiin vuodevaatteet ja minulle kuivat paidat

ja housut. Hoitaja näytti , kuinka märkä olin ollut, väänsi vaatteitani niin

että vesi lorisi niistä. Nyt tulikin hoitajalle erittäin ilonen ilme kasvoille ja

hän sanoi hakevansa kuumemittarin, mittauksen jälkeen iloisuus kasvoilla

vain suureni, tiedotti sitten, että nyt on kuume poissa, mittarissa seisoi

lukema 37,2. Sydämessäni kiittelin , TAIVAAN ISÄÄ hänen suuremmoisesta

armostaan, ja seurakuntaa heidän rukouksistaan poulestani. tästä vaiheesta

alkoi todella parantuminen ja päivittäin koin miten homma meni

oikeaan suuntaan. Nyt vuosien jälkeen SYDÄMENI ILOITSEE,HÄNEN

USKOLLISUUDESTAAN sairauteni aikana, että se tiedotus koneessa,

MINÄ OLEN sinun kanssasi , täyttyi 100% Mitä muuta enää voisi sanoa kuin ,

että olet suurin ja väkevin HERRA KAIKKIVALTIAS TAIVAAN JA MAAN LUOJA,

Sinua tahdon palvella , sillä armolla , jonka olen saanut

SINULTA MINUN HERRANI.

Tullingessa huhtikuussa 2011 Taisto Loimi

   Första sida / Home